Kotosaari RN:o 2:239
Virdois
Objektnummer: 260520663
Yta
1,0632 ha
Mängden gagnvirke
-
Prisbegäran
58 000 €
Beskrivning
Viehättävä vanha kalamaja yli hehtaarin kokoisella rantatontilla.
Uurasselän Kotalahdella sijaitseva moni-ilmeinen vapaa-ajankiinteistö. Kiinteistön pinta-ala on 1,0632 hehtaaria ja omaa rantaviivaa on noin 150 metriä. Rantaviiva kiertää ilmansuunniltaan lounaasta lännen kautta pohjoiseen. Kalamajan ranta avautuu suoraan länteen eli ilta-aurinkoon. Pohja näyttäisi olevan tasaisesti syvenevää hiekka- ja kivipohjaa. Rannasta pääset veneilemään halutessasi vaikka Tampereelle saakka. Kohde käsittää käytännössä saaressa sijaitsevan kauniin rakennuspaikan kalamajoineen sekä mantereella olevaa metsäaluetta, joiden välissä on matala vesialue. Korkean veden aikana kyseinen välialue on kokonaan veden alla, mutta kuivaan aikaan vettä ei juurikaan ole. Saaren puolella olevan kalamajan rakennusvuodesta ei ole tietoa, mutta sen voisi ajatella olevan peräisin 1940 - 1950 luvulta. Rakennus on ulkomitoltaan noin 20m² ja se käsittää tuvan, saunan ja terassin. Rakennus on kauniilla ja valoisalla paikalla, hyvin lähellä vesirajaa. Kalamaja on ollut vielä viimeaikoihin saakka satunnaisessa käytössä, mutta se on kunnoltaan hyvin vaatimaton ja vaatisi täydellisen peruskorjauksen. Tontilta löytyy myös puucee - / varastorakennus. Rantaosayleiskaavan mukainen kokonaisrakennusoikeus on 120krs-m², joten rakennusoikeutta on jäljellä vielä lähes 100krs-m² Kiinteistön takaraja kulkee mantereella ja sen tuntumaan on viimetalvena rakennettu uusi tie, joten kohteelle pääsee vaivattomasti. Valtatie 23:lta kertyy kohteelle Kavonlahdentietä pitkin etäisyyttä noin 1,3 kilometriä. Hintapyyntö: 58 000 euroa. Myynnissämme on myös rajanaapurina oleva kiinteistö Kotoranta, joka käsittää rakentamattoman loma-asuntotontin. Kotorannan esittelyn löydät sivuiltamme. Halutessasi voit ostaa vaikka molemmat kohteet, jolloin olisi runsaasti pinta-alaa, rantaviivaa, rakennusoikeutta ja omaa rauhaa. Kotorannan hintapyyntö on 47 000 euroa.
Tilläggsuppgifter
Har byggnader
Ja
Planläggning
Ja
Väg till objektet
Ja
Egen strand
Ja
noin 150, sjö
Detaljer
Byggnader
Nedladdningsbart material
Försäljningsbrochyr
Försäljningsbrochyr_260520663_202604291202.pdf (317.86 KB)
Översiktskarta
Lähestymiskartta 1.pdf (730.68 KB)
Översiktskarta
Lähestymiskartta 2.pdf (1.2 MB)
Fastighetsregisterutdrag
936-407-2-239_KO_1775800972504.pdf (24.27 KB)
Fastighetskarta
936-407-2-239_ATKT_1775800975102.pdf (226.93 KB)
Plankarta
Kaavakartta.pdf (3.25 MB)
Planbestämmelse
Kaavamääräykset.pdf (710.78 KB)
Prisuppgifter
Objektets pris
Objektets prisbegäran är 58 000 €. Anbudet kan vara högre eller lägre.
Köparens avgifter
Ostaja maksaa kauppahinnan lisäksi kaupanvahvistajan palkkion 143 euroa, varainsiirtoveron 3% kauppahinnasta ja lainhuudon haun 172 euroa.
Tidsgräns för affären
Köparen förbinder sig, i enlighet med säljarens försäljningsvillkor, att fastighetsaffären ska vara genomförd inom 6 veckor från accepterat köperbjudande. Om fastighetstransaktionens slutförande dock försenas med mer än 8 veckor på grund av orsaker som beror på köparens bank, har säljaren rätt att dra sig ur transaktionen utan ersättning. Se även regler för anbudsförfarande.
Frågor0
Inga frågor har ställts om objektet. Frågor kan ställas med hjälp av kontaktformuläret.