KETOLA 541-413-35-0, Kuohatti
Nurmes
Objektnummer: 250419843
Yta
36,88 ha
Mängden gagnvirke
3 319 m³
Lämna anbud senast
21.12.2025 23:59
Prisbegäran
140 000 €
Beskrivning
Puustoa n. 3300m3, hyvät maapohjat. Eräelämyksiä. Tie perille.
Hyvät maapohjat metsänkasvatukseen, lehtomaisen- ja tuoreenkankaan osuus on n. 55% pinta-alasta, loppuosan ollessa kuivahkoakangasta. Maapohjat lähes kokonaan kivennäismaita, suota on vain n. 2,3 hehtaaria. Laskennallinen puuston kasvu on n. 4m3/ha/v tasolla ja ennusteen mukaan se tulee kasvamaan n. 5m3/ha/v tasolle 2040- luvun puolivälissä. Välittömiä hakkuumahdollisuuksia ei juuri nyt ole, mutta 10- vuotiskauden puolivälin tietämillä kohteelle muodostuu harvennushakkuu mahdollisuuksia n. 13 hehtaarin alueelle. Kertymä näistä hakkuista on laskennallisesti n. 600m3 tasolla. Ainutlaatuituinen tilaisuus hankkia omaa maata eräharrastuksia varten keskeltä valtion maita! Metsähallituksen pienriista lupa-alue 7625 Mujejärvi sijaitsee kohteen ympärillä. Myös hirvialue 8854 Kuohatti on kohteen ympärillä. Tämä kohde on ainutlaatuinen tilaisuus hankkia pala omaa maata kyseisten lupa-alueiden sisältä. Kohteella sijaitsee 1960-70 lukujen aikana rakennettu vanha asuintalo, jota on käytetty satunnaisesti juurikin metsästystukikohtana ja vapaa-ajan asuntona. Rakennuksesta ei ole laadittu kuntoarviota tai muuta selvitystä, silmämääräisen tarkastelun perusteella se on remontoitava perusteellisesti mikäli sen haluaa ottaa käyttöön. Rakennusta on lähtökohtaisesti pidettävä purkukuntoisena. Huom! Kohteesta voi tarjota myös ilman rakennusta. Halutessasi voit kirjata asiasta maininnan tarjouksen lisätietoja kenttään. Mikäli myyjä hyväksyy tarjouksen joka ei sisällä rakennusta, sovitaan tarjouksen tekijän kanssa määräalan (n. 1-2ha) pidättämisestä myyjälle. Mahdollisen määräalan rajaus siten, että se rajautuu rakennukselta metsäautotiehen saakka. Kohteella sijaitsevan kaivon/lähteen sijainti on tuntematon, kantakiinteistölle muodostetaan mahdollisen lohkomisen yhteydessä rasite vedenottamisesta ja -johtamisesta lohkottavalle määräalalle. Ostaja vastaa mahdollisista lohkomiskuluista. Kohteen alueella on voimassa oleva kaava. Kaava on Metsäkylä I osayleiskaava ja kohteen alueelle kohdistuu osittain merkintä ym/9. Eli osa-alueella on merkittäviä maisemallisia arvoja, joiden vuoksi kyseisen merkinnän alueelle on haettava maisematyölupa. Muutoin kohde on kaavankin mukaan täysin normaalia metsätalousmaata. Alueella on haja-asutusluontoinen rakentaminen sallittu edellyttäen, että rakentaminen liittyy sijainniltaan ja tyypiltään olemassa olevaan rakennuskantaan tai soveltuu maastollisesti ja maisemallisesti olevaan ympäristöön.
Tilläggsuppgifter
Har byggnader
Ja
Planläggning
Ja
Väg till objektet
Ja
Egen strand
Nej
Detaljer
Byggnader
Information om skogstillgångar
Mängden gagnvirke
| Huvudsaklig trädart | Volym |
|---|---|
| Tall (massaved) | 725 m³ |
| Tall (timmer) | 75 m³ |
| Gran (massaved) | 1 342 m³ |
| Gran (timmer) | 337 m³ |
| Vårtbjörk (massaved) | 354 m³ |
| Vårtbjörk (timmer) | 29 m³ |
| Glasbjörk (massaved) | 382 m³ |
| Glasbjörk (timmer) | 11 m³ |
| Asp (massaved) | 53 m³ |
| Annat lövträdslag (massaved) | 11 m³ |
| Totalt | 3 319 m³ |
Mängden markbotten
| Markbotten | Yta |
|---|---|
| Skogsmark | 35,5 ha |
| Tvinmark | 0,7 ha |
| Totalt | 36,2 ha |
Information om skogstillgångar på karta
Nedladdningsbart material
Försäljningsbrochyr
Försäljningsbrochyr_250419843_202512030842.pdf (755.74 KB)
Plankarta
kaavakartta.pdf (3.06 MB)
Skogsvärdering
arvio_esitteelle.pdf (240.18 KB)
Flygbild
ilmakuva.pdf (5.62 MB)
Figurkarta
kuviokartta.pdf (1.57 MB)
Uppgifter om figuren
kuviotiedot_esitteelle.pdf (673.69 KB)
Ytkronmodeller
latvuspintamalli.pdf (6.21 MB)
Översiktskarta
lähestymiskartta.pdf (2.29 MB)
Fastighetskarta
541-413-35-0_ATKT_1763381745266.pdf (224.75 KB)
Fastighetsregisterutdrag
541-413-35-0_KO_1763381742137.pdf (23.71 KB)
Prisuppgifter
Objektets pris
Objektets prisbegäran är 140 000 €. Anbudet kan vara högre eller lägre.
Köparens avgifter
Ostaja maksaa kauppahinnan lisäksi kaupanvahvistajan palkkion 138 euroa, varainsiirtoveron 3% kauppahinnasta, lainhuudon haun 172 euroa ja mahdolliset lohkomiskulut Maanmittauslaitoksen taksojen mukaan. Mahdollisessa sähköisessä kiinteistökaupassa ostaja maksaa Maanmittauslaitoksen sähköisen kiinteistövaihdannan palvelumaksun 236 euroa.
Tidsgräns för affären
Köparen förbinder sig, i enlighet med säljarens försäljningsvillkor, att fastighetsaffären ska vara genomförd inom 6 veckor från accepterat köperbjudande. Om fastighetstransaktionens slutförande dock försenas med mer än 8 veckor på grund av orsaker som beror på köparens bank, har säljaren rätt att dra sig ur transaktionen utan ersättning. Se även regler för anbudsförfarande.
Frågor0
Inga frågor har ställts om objektet. Frågor kan ställas med hjälp av kontaktformuläret.

