Ansamaa 698-404-18-2
Rovaniemi
Objektnummer: 240616284
Yta
160,81 ha
Mängden gagnvirke
7 637 m³
Lämna anbud senast
29.9.2024 15:00
Prisbegäran
227 000 €
Beskrivning
Yhdestä palstasta koostuva metsätila Rovaniemellä
Myydään suuri ja runsaspuustoinen metsätila Lapioaavalla, Rovaniemen eteläosissa. Tilalla on puustoa metsäarvion (2024) mukaan yhteensä 7856m3. Puusto on jakautunut monipuolisesti eri kehitysluokkiin ja maapohjat ovat alueelle tyypillisesti pääasiassa tuoretta kangasta. Tilan pinta-alasta 75 prosenttia on metsämaata. Kohteella on hyvät tieoikeudet ja helppo saavutettavuus. Tilalle menevällä tiellä on puomi, mutta sitä ei ole lukittu. Tilan metsiä on hoidettu säännöllisesti eikä suurempia hoitorästejä ole vielä kertynyt. Taimikoissa on havaittavissa heinittymistä ja hirvi/myyrätuhoja. Monimuotoisuutta ylläpitää Suolijoki, jonka rannoilla oleva puusto on pääasiassa runsaslahopuustoista kuusikkoa. Tilan lähellä Suolijokivarressa sijaitsee myös lehtojensuojelualue. Tilalla on osuudet Haukijoen ja Suolijoen vesialueisiin. Alueella on vireillä tuulivoimapuisto, jonka kaavoitus on aloitettu mutta hanke on tällä hetkellä keskeytetty puolustusvoimien kielteisen päätöksen vuoksi. Tuulivoimayhtiön mukaan asiaan haetaan ratkaisua, jotta hanketta voitaisiin jälleen edistää. Tämä metsäsijoituskohde myydään tarjousten perusteella. Tarjoukset tulee toimittaa metsätilat.fi sivuston kautta "Tee tarjous" -kohdasta 29.09.2024 klo 15.00 mennessä.
Tilläggsuppgifter
Har byggnader
Nej
Planläggning
Nej
Väg till objektet
Ja
Egen strand
Ja
å
Detaljer
Information om skogstillgångar
Mängden gagnvirke
Huvudsaklig trädart
mängd
Tall (massaved)
3 042 m³
Tall (timmer)
553 m³
Gran (massaved)
1 473 m³
Gran (timmer)
412 m³
Glasbjörk (massaved)
2 136 m³
Asp (massaved)
21 m³
Totalt
7 637 m³
Mängden markbotten
Markbotten
mängd
Skogsmark
125,5 ha
Tvinmark
30,5 ha
Impediment
7,8 ha
Totalt
163,8 ha
Information om skogstillgångar på karta
Nedladdningsbart material
Försäljningsbrochyr
Försäljningsbrochyr_240616284_202409111228.pdf (786.2 KB)
Skogsvärdering
Metsäarvio_IN.pdf (27.42 MB)
Flygbild
Ilmakuva.pdf (5.55 MB)
Figurkarta
Kuviokartta.pdf (1.31 MB)
Översiktskarta
Lähestymiskartta.pdf (4.99 MB)
Översiktskarta
Lähestymiskartta 1.pdf (4.74 MB)
Fastighetskarta
698-404-18-2_ATKT_1725534953134.pdf (254.37 KB)
Fastighetsregisterutdrag
698-404-18-2_KO_1725534038196.pdf (41.87 KB)
Prisuppgifter
Objektets pris
Objektets prisbegäran är 227 000 €. Erbjudandet kan vara större eller mindre.
Köparens avgifter
Ostaja maksaa kauppahinnan lisäksi kaupanvahvistajan palkkion 128 euroa, varainsiirtoveron 3% kauppahinnasta, lainhuudon haun 161 euroa ja mahdolliset lohkomiskulut Maanmittauslaitoksen taksojen mukaan. Mahdollisessa sähköisessä kiinteistökaupassa ostaja maksaa Maanmittauslaitoksen sähköisen kiinteistövaihdannan palvelumaksun 221 euroa.
Tidsgräns för affären
Köparen förbinder sig, i enlighet med säljarens försäljningsvillkor, att fastighetsaffären ska vara genomförd inom 6 veckor från accepterat köperbjudande. Se även regler för anbudsförfarande.
Frågor0
Inga frågor har ställts om objektet. Frågor kan ställas med hjälp av kontaktformuläret.